Tarinatalo-peli rakentuu pohjoisten korkeakoulujen monitieteiselle tutkimus- ja kehittämisyhteistyölle. Se yhdistää Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan pedagogista osaamista, Oulun ammattikorkeakoulun ohjelmointiosaamista sekä Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden käyttäjälähtöistä teknologian ja hyötypelien suunnitteluosaamista. Kyseessä on ainutlaatuinen hanke, sillä yli kaksi vuotta kehitetty verkkopeliympäristö on veloituksetta kaikkien Suomen opettajien käytettävissä.

Tarinatalo-verkkopeli motivoi 5.–9.-luokkalaisia koululaisia kirjoittamaan ja tukee samalla peruskoulun kirjoittamisen opetusta. Tarinatalo-pelissä pelaaja tuottaa oman tarinatekstinsä. Siihen valmistaudutaan vaiheittain. Tarinan kirjoittamista varten kerätään ja harjoitellaan erilaisia kirjoittajan taitoja. Monipuoliset tehtävät opettavat laajasti kirjoitustaidon eri osa-alueita ja tukevat siten kirjoittamisessa tärkeää minäpystyvyyden tunnetta.  

Pelioppimisympäristössä voi opetella esimerkiksi seuraavia asioita:

  • kirjoittajan valmiuksia 
  • tekstilajitaitoja
  • tarinan kaaren rakentamista
  • kirjoitusprosessin hallitsemista 
  • kielioppia

Lähde luokkasi kanssa pelastamaan tarinat, jotka lukemista ja kirjoittamista vihaava Varjojen ruhtinas on teljennyt Tarinataloon!

Peliohjeet löydät täältä 

Tulethan myös ensimmäiseen verkkokoulutuswebinaariimme. Se pidetään  28.10. klo 16-17. Varmista paikkasi ja ilmoittaudu heti mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pelaakeksikirjoita@gmail.com tai skannaa QR-koodi.