Tutkimushankkeemme tarkoituksena on kehittää suomalaista kirjoittamisen opetuksen pedagogiikkaa. Yksinkertaisesti sanottuna: haluamme, että Suomessa koulunsa käyneet osaavat ja tahtovat jatkossakin kirjoittaa. Siksi haluamme myös, että opettajien on entistä helpompaa, hauskempaa ja innostavampaa tehdä työtään eli mahdollistaa ja edistää kirjoittamisen oppimista.
Kun pysähtyy kuuntelemaan suomalaisia opettajia, huomaa, että haasteita on.
Vuonna 2019, siis ennen pandemiaa, erääseen täydennyskoulutushankkeeseen osallistuneille opettajille toteutettiin kirjoittamisen opetusta käsittelevä kysely. Kyselyyn vastasi 376 Suomessa toimivaa suomen kielen ja kirjallisuuden opettajaa kaikilta kouluasteilta (korkeakouluja lukuun ottamatta). Opettajia pyydettiin vastaamaan muun muassa seuraavaan kysymykseen: Mitä uusia tarpeita ja haasteita nykyaika on tuonut kirjoittamisen opetukseen?
Olen analysoinut kyselyä tarkemmin tutkimusrtikkelissa Finnish Teachers Views on their Pupils´ Writing Challenges(Journal of Finnish Studies, 2023), ja tässä käyn läpi vain pääkohdat eli opettajien vastauksissa toistuneet havainnot. Aiheen pohdinta jatkuu tammikuussa 2024 ilmestyvässä kirjoittamisen opetusta käsittelevässä tietokirjassani (Art House).
1. Kielellisiä resursseja kaivataan
Kirjoittajalle kieli on materiaalia, muovailtavaa ainesta. Mitä enemmän materiaalia on käytössä, sitä laajemmat ovat ilmaisun mahdollisuudet. Niukat resurssit taas kapeuttavat ilmaisua. Sanavarasto ja kielentämisen kyky kun ohjaavat havaitsemista ja ajattelua — ja samalla tekevät kirjoittamisesta sisäisesti palkitsevaa.
Seuraava opettajien havainnosta koostamani tiivistelmä tiivistää asian:
”Oppilaiden sanavarasto on kapea. Lauserakenteet ovat hyvin yksinkertaisia tai liian monimutkaisia ja epäjohdonmukaisia. Oppilaat tekevät kielioppi- ja kirjoitusvirheitä enemmän kuin ennen. Kielen keinot ovat hukassa puhuttua sanoja ja kuvia korostavassa maailmassa. Kirjoittamisen sijaan oppilaat kertovat ajatuksensa hymiöiden ja videoleikkeiden avulla. Sisällön tuottaminen on mahdotonta joillekin oppilaille. Oppilailta puuttuu mielikuvitusta, koska he eivät lue paljon tai heille ei lueta. Yleistiedon puute näkyy selkeästi kaikenlaisten tekstien kirjoittamisessa.”
2. Työskentelytaidoissa on puutteita
Kirjoittaja tarvitsee työmuistia, keskittymiskykyä ja oman työskentelyn ohjaamisen taitoa. Lisäksi kirjoittaja tarvitsee hienomotoriikkaa, tuotetaanhan tekstejä käsin tai näppäimistöä käyttäen. Hienomotoriikka ja kognitiiviset taidot kytkeytyvät toisiinsa: mitä paremmin kirjainten tuottaminen sujuu, sitä enemmän voimavaroja vapautuu muuhun työskentelyyn.
Tiivistän jälleen opettajien vastauksista koosteet:
”Oppilaiden suosimat tekstilajit ovat nopeatempoisia. Ei ole kärsivällisyyttä kerätä omia ideoita ja kirjoittaa niitä muistiin. Hektinen ja hajanainen arki näkyy siinä, että oppilaat kirjoittavat lyhyitä ”pätkiä”. Kestävyyttä pidempiin teksteihin ei ole. Ylipäätään sinnikkyyden puute on huomattavaa. Pelimaailma on oppilaiden mielessä myös koulussa, eivätkä tyypilliset koulujutut kiinnosta. Sitten ei myöskään jakseta ponnistella.”
”Uusi tekniikka alentaa tekstin tuottamisen kykyä, mutta samalla älypuhelimet tarttuvat käsiinsä luoden oppilaille illuusioita siitä, että heidän kirjoittamisensa on monipuolisempaa ja taitavampaa kuin se todellisuudessa on. Monille pidempien tekstien suunnittelu ja tuottaminen on vaikeaa. Tietokoneella muokkaamisen taitoa ei ymmärretä. Tekstin koheesio ja rakenne voivat kärsiä, kun tekstin osien väliin on helppo lisätä sisältöä.”
3. Yhteistyötaitoja pitää harjoitella
Kirjoittaminen on aina luonteeltaan sosiaalista. Jokaisella tekstillä on kertojansa ja kuulijansa, vaikka teksti olisikin yksin kirjoitettu. Lisäksi tekstejä kirjoitetaan paljon yhdessä. Näiden lisäksi kirjoittajalta edellytetään myös eri julkaisuympäristöjen ja ryhmien oletusten ja normien tuntemusta.
Kyselyvastausten tiivistelmä osoittaa, että yhdessä oppimista tarvitaan:
”Tänä aikana tarvitaan yhdessä kirjoittamisen taitoja. Haasteita tulee, kun yrittää varmistaa, että kaikki osallistuvat tasapuolisesti yhteisen tekstin tuottamiseen. Oppilaiden arjessaan käyttämät tekstit ovat hyvin erilaisia, ja siksikin yhteistä pohjaa niin opetuksessa kuin yhdessä kirjoittamisessa voi olla vaikea löytää. Painettuihin ja julkaistuihin teksteihin tottuneelle opettajalle taas nykynuorten tekstimaailma erilaisine alustoineen saattaa olla hyvin vieras.”
Lisäksi opettajat kiinnittävät huomiota myös siihen, että koulun tarjoamat puitteet vaikeuttavat ryhmäytymistä kirjoittamisenkin näkökulmasta:
”Taitotasot vaihtelevat paljon. Ryhmät ovat hyvin heterogeenisia: kielivaikeuksista kärsivät oppilaat, S2-opiskelijat, taitavat kirjoittajat ja kirjoittamista välttelevät ovat kaikki samassa ryhmässä. Kirjoittamisen opettaminen tarvitsisi akrobaattitemppuja, jotta kaikki saisivat oppimiseen tukea. Myös lukiossa oppilaat tarvitsisivat paljon enemmän tukea kuin on saatavilla. Suuret ryhmäkoot häiritsevät yksittäisiä, ainutlaatuisia luovia prosesseja.”
4. Oletusten tunnistaminen on vuorovaikutusta
Kirjoittaja sosiaalistuu erilaisiin yhteisöihin. Kaikissa yhteisöissä tarvitaan oletusten ja normien osaamista. Ne mahdollistavat vuorovaikutuksen, sen ilmaisemisen kuka kirjoittaja on ja kenelle ja miten hän viestinsä suuntaa.
Kyselyyn vastanneet opettajat tunnistivat normien ja odotusten tärkeyden:
”Kirjoitustilanteet ovat vaihtelevampia kuin ennen ja eri foorumeilla on erilaiset kriteerit hyvälle kirjoittamiselle. Kuitenkin yhä useampi oppilas suhtautuu välinpitämättömästi siihen, miten kirjoittaa eri yhteyksissä ja ymmärretäänkö häntä vai ei. Ongelmana on usein se, että kirjoitetaan aivan liian nopeasti, pysähtymättä ajattelemaan tekstiä lukijoiden näkökulmasta.”
Ylemmillä kouluasteilla aineistojen avulla kirjoittaminen — nykylukion ja ylioppilaskokeiden normi — tuottaa haastetta toisaalta oman ajattelun ja toisaalta lähteiden perustellun käytön näkökulmasta:
”Ajattelun näyttäminen kirjallisesti on vaikeaa, sillä kirjoittajat joutuvat käyttämään lähteitä kirjoittamisen perustana entistä enemmän. Kuinka opettaa oppilaille, että sinun ei pidä uskoa kaikkea, mitä lähteet sanovat, vaan ilmaista omaa ajatteluasi? Jotkut opiskelijat eivät osaa käyttää lähteitä kuin kopioiden. Ei ymmärretä, mitä ylipäätään tarkoittaa jonkun “oma” teksti? Kaikenhan voi kopioida Wikipediasta tai jostain muualta. Tekstiä ja sisältöä on saatavilla laajasti, ja heikommat kirjoittajat usein vain valitsevat jotain satunnaisesti ja poimivat siitä sisältöä vaivautumatta tutkimaan tekstiä sen tarkemmin.”
5. Julkaisemisen ja jakamisen taitoja tarvitaan enemmän
Kirjoittamiseen kuuluu nykyään myös julkaisemisen eli tekstien lukijoille tarjoamisen taidot. Digitaalinen kehitys ja monenlaiset sähköiset viestintäympäristöt sekä verkon tarjoamat mahdollisuudet ovat käytännössä melkein rajattomat.
Opettajien vastauksissa on paljon huomioita julkaisemiseen liittyvien taitojen tarpeesta:
”Internetissä tekstit voivat saada laajoja yleisöjä. Samalla viestiminen voi olla hyvinkin kasvotonta. Tekstejä ei ehkä saa enää myöhemmin pois, vaikka niistä olisi haittaa, esimerkiksi silloin kun joku kirjoittaa ilkeitä asioita toisesta henkilöstä. Sosiaalisessa mediassa kukaan ei ota vastuuta siitä, mitä sanotaan ja miten se sanotaan! Julkaisemisen kynnys on siis aivan liian matala. Nuortenkin oppilaiden kanssa on tärkeää keskustella siitä, mitä voidaan kirjoittaa julkisesti ja kuinka laajasti asiat tulevat julkisuuteen. Joiltain oppilailta puuttuu ymmärrys siitä, että vaikka jokin teksti olisi suosittu, ei suosio tee siitä automaattisesti hyvää.”
6. Kirjoittamisen tarkoitukset pitäisi löytää
Tarkoitus tekee kirjoittamisesta mielekästä. Muutoin kirjoittaminen saattaa jäädä sisäisen motivaation puutteessa ulkokohtaiseksi ja suorittavaksi otteeltaan. Miksi silloin edes haastaa itseään oppimaan?
Opettajien havainnoissa toistuivat huomiot siitä, ettei kirjoittaminen ole useinkaan oppilaille merkityksellistä:
”En löydä mitään kirjoitettavaa…” – Tuota valitusta kuulee yhä useammin. Puuttuu omia ajatuksia ja motivaation imua. Vapaa-ajalla ja koulussa tapahtuva kirjoittaminen eivät liity toisiinsa. Kirjoittaminen voi tuntua oppilaista vanhanaikaiselta ja todellisesta elämästä irtautuneelta, ja lisäksi se vaatii vaivaa ja huolellisuutta. Oppilaat ja jopa vanhemmat ajattelevat, että perinteistä kirjoitustaitoa ei tulevaisuudessa tarvita.”
”Kirjoittamisen tulisi olla hauskaa ja tärkeää, mutta on haastavaa löytää motivoivia ja muutenkin sopivia tehtäviä kaikille oppilaille. Kovasti vaadittaisiin yksilöllisyyttä, mutta esimerkiksi lukiossa oppilaiden tekstit ovat tylsiä, varsinkin silloin kun pitää käyttää lähteitä. Vain harva oppilas pitää analyyttistä tai reflektoivaa kirjoittamista olennaisena osana itseilmaisuaan. Kirjoittaminen on vain tehtävän suorittamista, ei ole tunnetta omistajuudesta.”
”Meidän pitäisi ohjata oppilaita ymmärtämään, että kirjoittamisen kautta voi vaikuttaa ja että kirjoittamisen osaaminen on todella tärkeää tässä digitaalisessa yhteiskunnassa. Kirjoittajalla on valtaa, mutta kuinka opettaa sitä käytännössä?”
Vastaukset tiivistävät suomalaisten opettajien havainnot oppilaittensa kirjoittamisen haasteista. Kuva ei ole realistinen, koska tästä kirjoituksesta puuttuvat kertomukset onnistumisista ja oivalluksista, jotka puolestaan ruokkivat pedagogista kehitystä. Haasteita kannattaa käsitellä oppimisen esteinä: mitä ne ovat ja kuinka niitä voisi poistaa?
Jos olet opettaja, tunnistitko tästä omia havaintojasi, kenties sellaisia, jotka kuormittavat?
Jos olet vanhempi, tunnistitko tästä oman lapsesi kipuilun kirjoitustehtävien äärellä?
Jos olet päättäjä tai koulutukseen vaikuttava viranhaltija, kuinka sinun työsi voisi auttaa opettajia keskittymään oppimisen edistämiseen ja sen esteiden purkamiseen?
Suunnittelemamme peli ei tule ratkaisemaan kaikkia oppimisen haasteita, mutta ehkäpä kuitenkin auttaa käsittelemään joitain.
